Ekana tehtävät tuntuivat haastavilta kun ne näki ensikertaa, mutta onneksi tietoa löysi nopeasti kun vaan etsi. Oli hyvä pohtia asioita mitä ei ole vielä kunnolla ajatellut. Opin miten voi ottaa kantaa suomalaisena ja mitä ovat ammattiliitot. Tehtävät olivat myös kiinnostavia ja tajusi kuinka paljon asioita tietää jo ennestään.
tiistai 16. joulukuuta 2014
6. Suomalainen yhteiskunta ja EU, miten voin vaikuttaa?
Tutustuin eduskunnan nettisivuihin ja löysin tietoa siitä miten voi ottaa kantaa tärkeisiin asioihin.
Kansalaiset voivat tehdä kansalaisaloitteen, jossa vähintään 50 000 suomalaisen porukka kannattaa samaa samaa asiaa yhdessä noin kuuden kuukauden ajan. Suomessa on myös laillista pitää mielenosoitus poliisin läsnäollessa. Suomalaiset voivat äänestää eduskuntavaaleissa, jossa valitaan joka neljäs vuosi uudet kansanedustajat. Äänestäminen on hyvä juttu, koska silloin voi äänestää kansanedustajaa joka haluaa vaikuttaa samoihin asioihin kuin itse.
Asioihin voi mielestäni vaikuttaa tosi hyvin myös sosiaalisessa mediassa, koska kaikki käyttävät somea ja siellä on helppoa näyttää omia mielipiteitään. Esim. voi kirjoittaa blogeja, kommentteja, tilapäivityksiä, videoita, kuvia ja vaikka mitä muuta. Lehtiin voi kirjoittaa mielipidekirjoituksia ja kommentteja.

perjantai 5. joulukuuta 2014
5.Vaikuttaminen omaan ammattiin, ammatin arvostamiseen ja ammattitaitoon
Lähihoitaja voi kuulua erilaisiin ammattiliittohin. Ammattiliittoja on SuPer, Tehy, JHL, STEKA ja Suomen lähi- ja perushoitajienliitto. Kaikilla liitoilla on erilaisia tavoitteita. Itse tykkään SuPerin ja Tehyn tavoitteista, niissä näkyy, että hoitajia arvostetaan ja liitoilla on selkeät toimintasuunnat. Superilta saa hienoja jäsenetuja niitä on esim. vastuu- ja oikeusturvavakuutus, joka on voimassa Suomessa sekä ulkomailla, lomatukea, laki-, sopimus- ja neuvontapalvelut, jäsenkortin jolla saa lisäetuja yms.
Tehyn jäsenetuja on esim. Asiantuntijat täydentävät taloudellista, koulutuksellista ja ammatillista edunvalvontaa. Ja valvovat työehtosopimuksia ja antavat lainopillista apua työsuhdeasioissa. Tehyssä on myös omat vakuutukset jäsenien työelämän turvaamiseksi. Loma- ja matkaalennuksia jäsenet saavat myös.
Ammattiliittojen nettisivuilla näkee tietoa heidän toiminnastaan ja toiminnan tavoitteista sekä muuta infoa liiton eduista. Sivuilta näkee jäsenmäärän noin suurin piirtein, kuka on puheenjohtana ja sivuilla kerrotaan liiton arvoista, tehtävistä ja keitä liitto edustaa.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Taide ja kulttuuri
Saimme Taide ja kulttuuri kurssilta tehtäväksi käydä katsomassa Rasvaletti näyttely. Näyttelyssä oli kuvia 1950-luvun Suomesta. Kuvat olivat mielenkiintoisia ja kauniita. Oli hienoa nähdä tuttuja paikkoja niin eri ajassa. Kulkuneuvot olivat vanhanaikaisia ja erilaisia. Naiset olivat kotona lasten kanssa ja tekivät kotihommia, kun miehet olivat töissä. Nykypäivänä naiset ja miehet hoitavat kotia yhdessä ja luovat uraa myös.
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
4. "Tutkintotodistus taskussani, olen oman osaamiseni käyntikortti"
Olen rauhallinen, positiivinen ja ahkera ne ovat vahvuuksiani työnhakijana. Olen ujo, mutta myös sosiaalinen ja tykkään tehdä töitä ihmisten parissa. Lähihoitajan työssä pitää olla empatiakykyä ja pitkä pinna. Pitää aina miettiä asiakkaan parasta.
Kehitysalueeni on oma-aloitteisuus, joissakin asioissa olen oma-aloitteinen ja joskus odotan, että joku antaa selvän ohjeen. Sitä haluisin kehittää vielä.
Minulle paras tapa hakea töitä on, että etsin netistä, voi myös soitella paikkoihin ja etsiä lehdistä. Työpaikkoja voi löytää myös kun menee kyselemään paikkoihin ja soittaa, laittaa sähköpostia. Voi kysyä tutuilta jos he tietäisivät vapaita työpaikkoja. Pitää olla vaan reipas ja etsiä paljon niin kyllä töitä varmasti löytyy.
Unelmatyöpaikkaa voi hakea että menee reippaasti paikan päälle ja työnantaja voi nähdä minkälainen ihminen työnhakija on ja miten hän huomioi toisen ihmisen, mitä ei nää paperisessa hakemuksessa.
tiistai 25. marraskuuta 2014
3. Katse omaan tulevaisuuteen ja elämänhallintaan
Pidän itseni mielestä menoistani hyvin huolta, asun vielä kotona enkä saa viikkorahaa tai kuukausirahaa. Saan välillä isompia summia, ja koska osaan säästää ja en ostele turhuuksia niin rahaa on enemmän. Rahaa minulla menee vaatteisiin, kosmetiikkaan, koulumatkoihin ja muihin matkoihin. Voisin hallita menojani paremmin, jos vaikka tekisin suunnitelman mihin kirjaan tulot ja menot.
Opiskelija saa hakea opintotukea, asumistukea ja koulumatkatukea. Tukien saamiseksi täytyy olla 17-vuotias ja käydä koulua. Mielestäni tuen hakeminen on aika helppoa ja tuet auttavat paljon.
Verotus tarkoittaa sitä, että kaikki jotka ansaitsevat tuloja joutuvat maksamaan veroja valtiolle. En käy töissä, joten en vielä maksa veroja. Kun menen aikuisena ns. "oikeaan työhön" palkasta menee vero valtiolle, silloin siinä tapahtuu muutos.
Pikavippi on yleensä pieni summa ja sen saa helposti, mutta jos pikavippiä ei maksa takaisin voi menettää luottotiedot mikä vaikeuttaa pankkilainan saamista. Pankkilaina on suurempi summa ja sen hakemista käsitellään paljon joten prosessi kestää pidempään. Ylivelkaantumisella tarkoitetaan, että ihminen ei ole maksanut velkojaan ja niitä koko ajan kertyy lisää. Jos ei maksa velkojaan voi menettää luottotietonsa.
Henkilökohtaisessa konkursissa, henkilö voi tehdä veloista vapauttavan konkurssin. Kaikki ennen konkurssia hankittu varallisuus kuuluu konkurssipesään. Tämän jälkeen konkurssin jälkeen hankittu varallisuus kuuluu henkilölle eikä hänen tarvitse enää vastata veloista.

2. Millainen opiskelija olen?
Minä opiskelijana, tulevana ammattilaisena
Olen luova tekijä, tykkään tehdä enemmän kun lukea
tuntikausia kirjaa. Voin kyllä myös lukea kirjaa ja oppia siitäkin, mutta pidän siitä että voin kirjoittaa muistiinpanoja.
Olen rauhallinen, mutta osaan repäistäkin. Aion opiskella päättäväisesti
ja positiivisella mielellä. Jos tekee asioita positiivisesti, kaikki menee
paremmin eikä tule turhaa stressiä.
Haluan valmistua lähihoitajaksi ja tehdä töitä nuorten parissa, varmasti
nuoriso-ohjaajana. Mieleni voi kuitenkin muuttua kolmen vuoden aikana.
Mielenterveys- ja päihdetyö kiinnostaa myös paljon.
Tärkeimpiä arvoja lähihoitajalla on mielestäni vastuullisuus. On tärkeää, että hoitajalla itsellään on hyvä elämä ja että on onnellinen sitten voi auttaa muita. Pitää olla katto pään päällä, ruokaa ja
pitää itsestään huolta. Haluan auttaa
muita ja saada muille hymyn kasvoille. Kaikilla ihmisillä on oikeus työhön,
terveydenhuoltoon, turvaan, vapauteen jne. Kukaan ei ole ylempi toista esim.
varallisuuden tai ulkonäön takia. Tasa-arvo on tärkeää.
Suomen kansalaisena täytyy noudattaa lakia, ketään ei saa
syrjiä, kaikilla on uskonnon ja omantunnonvapaus sekä sananvapaus ja ihmisten
yksityisyyttä pitää noudattaa. Täytyy maksaa veroja valtiolle ja muutenkin olla hyvä kansalainen mm. käyttäytyä hyvin ja olla ystävällinen muille.
tiistai 2. syyskuuta 2014
Lähihoitajan haastattelu
Sain tehtävän haastatella lähihoitajaa ja päätin haastatella siskoni ystävää. Keksin itse kysymyksiä joita olen aina halunnut kysyä lähihoitajalta ja mitä minua kiinnostaa tietää.
Haastateltavani päätyi opiskelemaan lähihoitajaksi, koska hänen siskonsa oli juuri opiskellut lähihoitajaksi eikä yhteishaussa löytynyt muita kiinnostavia ammatteja. Eikä hän osannut nähdä itseään missään muussa työssä. Hän ei kuitenkaan aina ole halunnut lähihoitajaksi, mutta lapsuuden haaveammatit ovat jotenkin liittyneet hoitoalaan. Hän työskennellyt yliopistollisessa sairaalassa erillaisilla aikuisten kirurgisilla osastoilla sekä lasten kirurgisilla osastoilla. Hän on myös ollut muutaman kuukauden psykiatrisessa sairaalassa töissä. Nyt hän on töissä perhetukikeskuksessa leikki-ikäisten parissa.
Perhetukikeskuksessa hän on yöpainoitteinen ohjaaja, joka tekee satunnaisia päivävuoroja. Työn sisältöön kuuluu perhetukikeskukseen sijoittettujen lapsien hoitaminen, yöllä rauhallisen yöunen turvaaminen sekä lasten vanhempien ja huoltajien kanssa yhteistyöntekeminen.
Sairaalatyöstä hän kertoo, että haastavinta oli kiire ja potilaita oli paljon ja hoitajia oli välillä liian vähän. Nykyisessä työssä haastavinta on "haastavat" / levottomat, aggressiiviset lapset ja lasten vanhemmat ja perheet luovat omat haasteensa. Haastateltavani mielestä on todella haastavaa sovittaa vuorotyö perhe-elämään kun hänen omat lapsensa ovat vielä tosi pieniä. Haastellisia tilanteita lähihoitajan työssä on ollut vaikka millä mitalla, mutta mieleen on jäänyt ensimmäinen vainajan näkeminen ja laittaminen, kun hän oli ensimmäisessä kesätyöpaikassa vanhusten vuodeosastolla.
Hänen mielestään hyvä lähihoitaja on empaattinen ja ihmisläheinen, avoin uuden oppimiselle.
perjantai 15. elokuuta 2014
Moi!
Olen Iiris ja opiskelen
lähihoitajaksi. Haluan lähihoitajaksi siksi, koska olen auttavainen,
positiivinen ja mielestäni lähihoitajan työ on kiinnostavaa. Lähihoitajan
koulutus oli ensimmäinen valintani ja olen tiennyt pitkään, että haluan
lähihoitajaksi. Kosmetologi oli toinen vaihtoehtoni, koska tykkään myös paljon
kauneudenhoidosta ja siihen liittyvistä asioista. Suvussani on paljon
lastentarhan opettajia, mutta itseäni kiinnostaa enemmänkin nuorisotyö ja
mielenterveys.
Uskon lähihoitajan työn olevan
haastavaa, mutta palkitsevaa. Tykkään siitä, että saa olla ihmisten kanssa
tekemisissä. Odotan, että ensimmäisestä vuodesta tulee tapahtumarikas,
kiinnostava ja että opin uusia asioita. Kaikista eniten odotan ensimmäistä
työssäoppimista! Pelkään aikaisia aamuja ja jos tulee paljon stressiä
koulutehtävistä.
En tuntenut muita ryhmäläisiäni
ennestään, mutta koulussani on muita kavereitani. Ryhmäni on todella kiva ja
olen tutustunut uusiin ihmisiin. Nyt ensimmäisellä viikolla olemme ryhmäni
kanssa tutustunut kouluun ja koulun toimintatapoihin. Kaikki on tosi
ystävällisiä ja täällä on hyvä ilmapiiri. Vuodesta tulee varmasti mukava!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)